Shiver Me Timbers!

The Ostrich Inn is where Blackbeard is said to have planned many a murderous deed.

Monin mielenkiintoisin nähtävyys ja tekeminen Bristolissa, monetkaan eivät tiedä, että Bristolilla on rikas merenkulku- ja merirosvohistoria. Kävellessäsi nykypäivän satama-alueella sen miellyttävien vesireittien ravintoloiden ja kahviloiden kanssa on vaikea kuvitella menneitä pahantekemisen suunnitelmia joidenkin silloisten vähemmän kuin mauttavien vesiautokerhojen. Aion saadakseni tietää lisää, päätin liittyä yhteen viikonloppuisin järjestettävistä Pirate Walks kierroksista sataman ympärillä.

"Ahoy there!" kuului Captain Harry Hornea. "Laita silmälappu ja seuraa minua löytämään kuuluisan Bristolin merirosvo, Blackbeard - saattaa löytyä piilotettua aarretta ja löydettäväksi vanhoja salakuljettajien luolia matkan varrella!"

"Aye me Heartie!" ja "Arrrr!" merkitsivät seikkailun alkamista, kun lähdimme sataman ympärille aikomuksena oppia hieman Bristolin merenkulun historiaa, sen pahamaineisia merirosvoja ja pitää hauskaa matkan varrella.

Pieni joukkomme haluavia merirosvoja seurasi lippua korkealla pidettynä 7-vuotiaan Little Jimin toimesta. Suuntasimme kohti ensimmäistä pysähdyspaikkaa Pero's Bridgellä. Täällä, lyhyen tarkastuksen jälkeen kahdesta sarvimaisesta rakenteesta, jotka peittävät mekanismin sillan nostamiseksi, jotta korkeat laivat voisivat purjehtia satamaan ja sieltä pois, saimme ensimmäisen oppituntimme Bristolin osallistumisesta orjakauppaan. Silta on nimetty Peroksi afrikkalaista alkuperää olevalle miehelle, joka tuotiin Bristoliin työskentelemään paikalliselle varakkaalle kauppiaalle orjana. Sen kaksinkertainen sarvikaari muistuttaa musiikillista perintöä, jonka Pero ja hänen toverinsa toivat mukanaan, ja keskellä siltaa olevat tikkaat edustavat orjalaivojen leikkaajien tikapuita.

Seuraavaksi, lippua seuraten, siirryimme John Cabotin patsaalle. Tässä vaiheessa tajusimme tietämättömyytemme Bristolin merenkulkuhistoriasta. Kapteeni Harry täytti aukot, avustaen joitain lapsista, jotka tuntuivat muistavan enemmän historiantunneiltaan kuin me aikuiset. Kuulimme, kuinka Bristolin kaupankäynti muun maailman kanssa lisääntyi merkittävästi vuonna 1497 John Cabotin matkan tuloksena Matthewsilla Newfoundlandiin, missä laivat kuljettivat siirtolaisia sekä tavaroita kaukaisiin brittiläisiin siirtokuntiin.

Kauppaa haittasi se, että Bristolin kanavalla on toiseksi suurin vuoroveden vaihtelu maailmassa. Säännöllisesti "neap-tide" -jaksoina laivat saattoivat jäädä Bristolissa jopa kahdeksi viikoksi, koska Avon-joessa ei ollut tarpeeksi vettä mahdollistaakseen niiden purjehtimisen. kelluva satama ratkaisi tämän ongelman vuonna 1809, kun luotiin sarja patoja ja lukkoja säilömään 80 hehtaaria vuorovettä ja mahdollistamaan alusten pysyä kelluvina kaikkina aikoina.

Täältä siirryimme päivän todelliseen liiketoimintaan: MERIROSVOT. Rannassa, jolla Blackbeard leikki poikana, katselimme ylöspäin nähdäksemme hänen vanhan talonsa Guinea Streetillä. Kapteeni Harrylla oli monta tarinaa kerrottavanaan tästä kuuluisasta merirosvosta, mukaan lukien kuinka Blackbeard ampui erään hänen luotetuimmista miehistään polveen, sanoen, että jos hän ei tappanut tai loukannut silloin tällöin jotain miehistään, he unohtaisivat kuka oli vastuussa.

Kuullessamme kaikki Blackbeardin sotaisista seikkailuista herättivät janoa, joten oli aika pysähtyä päivän ensimmäiseen ja odottamattomaan löytöön. Ostrich Inn on paikka, jossa sanotaan Blackbeardin suunnitelleen monen murhaavan teon. Täällä teimme ensimmäisen ja odottamattoman löytömme päivästä - luola, jossa on luuranko, piilotettuna pubin nurkassa! Menneinä päivinä tämä luola johti sarjaan tunneleita, joita merikapteenit käyttivät päästäkseen kotiin nautittuaan siemauksen tai kaksi olutta. Tällä tavoin, lyhty poikaa avustamalla, he pystyivät välttämään ryöstön vaaran kulkiessaan myöhään yöllä sataman reunalla kaduilla. Lapset huomasivat useita muita piilotettuja luolan sisäänkäyntejä matkallamme seuraavaan pysähdyspaikkaan - toiseen historialliseen pubiin!

Hole in the Wall, tunnettu myös nimellä The Spyglass Inn, ylpeilee vakoilureiällä seinässä, jota käytettiin 1700-luvulla "hakkausjoukkojen" etsimiseen. Juojat sisällä varoitettiin niiden lähestymisestä vartijan toimesta. He pystyivät piiloutumaan kellareihin ja näin välttämään joutumasta pakotetuiksi tai "hakatuiksi" palvelemaan laivastossa. Moni mies varmasti oli kiitollinen tästä, koska laivaan päästyään "pakkotetut" miehet eivät voineet enää päästä kotiin ja saattoivat kohdata elinikäisen merelläolon.

Jätettyämme Hole in the Wallin merirosvolipumme johdatti meidät Queen's Squarelle, hienostuneelle aukiolle, joka nykyään on vuorattu halutuilla omaisuudella. Kapteeni Harry kertoi meille, että ennen vuotta 1650 Queen's Squaren paikalla oli suo, jota käytettiin jätteiden käsittelyyn, aseiden harjoitteluun ja merirosvoiden hirttämispaikkana. Siellä vierailevat yökerhojen naiset - tarinat, jotka laimentuivat nuorempien ryhmämme hyväksi.

Lopuksi viimeiselle pysäkille, Llandoger Trow, tunnelmalliselle vanhalle pubille vuodelta 1664. Pubi nimettiin ensimmäisen isännän toimesta, joka käytti trawia, tyyppiä litteäpohjaista venettä, jota käytettiin rahti tavaroiden kuljettamiseen ja Walesista. Nimi Llandoger tulee kylän nimestä, missä trawit olivat rakennettu. Pubilla on vahvat kirjalliset yhteydet Daniel Defoe, Robinson Crusoen kirjoittaja, ja Robert Louis Stevenson, joka kirjoitti Treasure Islandin. Kerrotaan, että jotkut näiden kirjojen hahmoista ja paikoista perustuivat tarinoihin ja ihmisiin, joita he tapasivat Llandoger Trowssa.

Ja niin tämä kiehtova kierros, joka tuo merenkulun Bristolin historian ja sen merirosvot eloon, päättyi. Kaikki ryhmässä nuorista vanhoihin viihtyivät suuresti. Suosittelisin tätä kierrosta erittäin.